Rikosilmoitinjärjestelmä on tehokas tapa vähentää yritykseesi kohdistuvaa rikollista toimintaa. Siihen voi kytkeä myös muita liiketoiminnallesi tärkeitä järjestelmiä tai tunnistimia, kuten palo-, savu- tai kosteustunnistimia. Järjestelmän käyttö on helppoa ja käyttö onnistuu myös etänä. Lisäksi rikosilmoitinjärjestelmään voi ohjelmoida automatiikkaa esimerkiksi eri päivien tai kellonaikojen mukaan.
Ominaisuudet
Hyödyt
Sijaintimme ja kävijämäärämme edellyttävät turvateknologiaa ja alan monipuolista asiantuntemusta. Palveluntuottajan valinnan ratkaisi aito kiinnostus kauppakeskuksemme asioihin. Avarn Securityn palveluesimiehet ja vuoropäälliköt sitoutuivat heti alusta alkaen haluamaan Hansan parasta. Lue koko kirjoitus »
Timo Palviainen, kauppakeskusjohtaja, Kauppakeskus Hansa
Musiikkitalon kaltaisissa julkisissa tiloissa turvajärjestelyt on hoidettava siten, että ne auttavat tekemään vierailusta juhlavan kokemuksen, eivätkä häiritse kulttuurielämyksistä nauttimista. Palvelun on oltava hienotunteista, mutta kuitenkin riittävän näkyvää, jotta vieraat kokevat olonsa turvalliseksi. Lue koko kirjoitus »
Pekka Kauranen, toimitusjohtaja, Musiikkitalo
Luhta on tyylikäs brändi ja meille on tärkeää, että tapahtumassa myös järjestyksenvalvonta henkii samoja arvoja ja on viimeisen päälle ammattitaitoista. Avarn Securityn järjestyksenvalvojista huokuu ammattitaito ja heistä näkee, että heillä on vahva kokemus tapahtumaturvallisuudesta.
Lue koko kirjoitus »
Kari Raskinen, ketjupäällikkö, Luhta
Rajatorpantie 8, 01600 Vantaa
Vaihde: 0204 2828
Sähköposti: asiakaspalvelu@avarnsecurity.fi